Hinnoittelu
Haluatko tietää, mitä kotisivut oikeasti maksavat sinulle? Liiketoimintaa tukeva sivusto maksaa itsensä takaisin nopeammin kuin uskotkaan.
Nettisivujen hinta muodostuu kokonaisuudesta, jossa yhdistyvät suunnittelu, tekninen toteutus ja sisällöntuotanto. Kokonaiskustannuksiin vaikuttavat muun muassa käytettävä alusta, sivujen määrä sekä mahdolliset lisätoiminnallisuudet, kuten yhteydenottolomakkeet, varauskalenterit tai monikielisyys. Myös sivuston ylläpito ja jatkokehitys voivat sisältyä hintaan tai tulla erikseen laskutettavina palveluina. Mitä enemmän sivusto räätälöidään vastaamaan yrityksesi tavoitteita ja kohderyhmän tarpeita, sitä enemmän se vaatii suunnittelua, aikaa ja asiantuntemusta.
Kotisivujen tekeminen itse voi olla houkutteleva vaihtoehto etenkin aloitteleville yrittäjille tai pienellä budjetilla liikenteessä oleville. Valmispohjaiset työkalut, kuten Wix, Squarespace tai WordPressin teemat, mahdollistavat perustason sivuston rakentamisen ilman koodaustaitoja. Ne voivat toimia hyvin yksinkertaisina esittelysivuina, kunhan aika, visuaalinen silmä ja tekninen ymmärrys riittävät.
Ammattilaisen toteuttama sivusto sen sijaan suunnitellaan yrityksen tavoitteet, brändi ja asiakaskunta mielessä. Visuaalinen ilme, käytettävyys, hakukonenäkyvyys ja tekninen toimivuus hiotaan kerralla kuntoon. Vaikka hinta on korkeampi, lopputulos tukee liiketoimintaa paremmin ja maksaa usein itsensä takaisin nopeammin.
Laskuri havainnollistaa sijoituksen takaisinmaksuajan
Oheinen hintalaskuri osoittaa, kuinka nopeasti kotisivut voivat maksaa itsensä takaisin. Voit syöttää laskuriin oman yrityksesi nykyisen liikevaihdon sekä arvioidun liikevaihdon kasvun prosentteina. Oletuksena käytän 3 %:n kasvua, mutta hyvin hakukoneoptimoiduilla sivuilla pitkän aikavälin kasvu voi olla jopa 5 %.
Tämä perustuu yksinkertaistettuun malliin, jossa oletetaan, että noin 1 kävijä 20:stä ottaa yhteyttä ja tilaa tuottamasi palvelun – eli 5 % konversioaste. Oletusarvona käytän kuitenkin varovaisempaa 3 %:a, mikä tarkoittaa, että noin 1 kävijä 33:sta päätyy asiakkaaksi.
Tällöin alasta ja myytävästä palvelusta riippuen sijoitus voi kuittautua jo yhdellä tai muutamalla uudella asiakkaalla – ja sen jälkeen sivusto jatkaa työskentelyä puolestasi.
Laskuriin on myös esitäytetty kotisivujen hinta, jotta voidaan laskea takaisinmaksuaika. Esimerkissä käytän 2 500 €:n kotisivuja, joka on tyypillinen hinta sivuille, jossa on muutama avainpalvelusi hakukoneoptimoitu.
Optimoidut kotisivut ovat investointi, joka maksaa itsensä monin kertaisesti takaisin pitkällä aikavälillä
Enemmän vastinetta rahoillesi
Kotisivujen hinta herättää usein kysymyksiä, mutta olennaista on, mitä saat vastineeksi. Laadukkaasti toteutettu sivusto tukee yrityksesi tavoitteita ja kasvattaa arvoaan ajan myötä. Kyseessä on harkittu investointi, joka maksaa itsensä takaisin pitkällä aikavälillä.

Ihanteellinen pienyrityksille, jotka tarvitsevat yksinkertaisen verkkosivun.
Hintoihin lisätään alv 25,5%

Erinomainen valinta, kun haluat viedä yrityksesi verkkoon hallitusti ja ammattimaisesti.
Hintoihin lisätään alv 25,5%

Hakukoneoptimoitu sivusto, jossa yhdistyvät kaikki mitä tarvitset tulokselliseen verkkoesiintymiseen.
Hintoihin lisätään alv 25,5%
Asiakastyytyväisyys ohjaa kaikkea mitä teen

Asiakaslähtöisyys tarkoittaa minulle ennen kaikkea kuuntelemista ja ymmärtämistä. En aloita sivuston suunnittelua ennen kuin tiedän mitä tavoittelet ja kenelle palvelusi on suunnattu. Suunnittelen jokaisen sivuston yksilöllisesti tukemaan liiketoimintaasi. Kun sivusto rakentuu sinun arjestasi käsin, lopputuloksena on kokonaisuus, joka tuntuu omalta ja toimii aidosti käytännössä.

Tavoitteenani on tehdä kotisivuprojektista sinulle mahdollisimman selkeä ja vaivaton kokonaisuus. Projektin alussa haastattelen sinua, jotta saan mahdollisimman tarkan kuvan liiketoiminnastasi, asiakkaistasi ja siitä, kenelle palveluitasi myyt. Sinun ei tarvitse huolehtia teknisistä yksityiskohdista – minä hoidan ne puolestasi. Näin voit keskittyä omaan työhösi, samalla kun kotisivut rakentuvat taustalla huomaamattomasti arjen rinnalla.

Hinnoitteluni pohjautuu selkeään työn määrään ja siihen arvoon, jonka kotisivut tuottavat yrityksellesi ajan mittaan. En tähtää mahdollisimman alhaiseen hintaan, vaan kokonaisuuteen, jossa yhdistyvät toimivuus, visuaalinen laatu ja liiketoimintaa tukeva sisältö. Tavoitteeni on tuottaa ratkaisu, joka palvelee pitkään ja maksaa itsensä takaisin pitkällä aikavälillä.

Teen tätä työtä rakkaudesta lajiin ja seison työni takana. Haluan, että olet aidosti tyytyväinen lopputulokseen. Siksi tarjoan työlleni aina 100 % -tyytyväisyystakuun. Jos et ole tyytyväinen lopputulokseen, et maksa mitään. Tämä ei ole myyntipuhe, vaan aito takuu.
Suoraviivainen toteutus
Haluan tehdä projekteista sinulle mahdollisimman mutkattoman. Pidän sinut mukana koko prosessin ajan – ilman turhaa säätöä tai teknistä jargonia.
Projekti alkaa huolellisella kartoituksella, jossa perehdyn yrityksesi toimintaan, tavoitteisiin ja kohderyhmään. Käymme yhdessä läpi, millaisia tarpeita ja toiveita sinulla on verkkosivuston suhteen. Kerään kaiken tarvittavan tiedon suunnittelun tueksi. Esittämieni kysymysten avulla hahmottuu selkeä kokonaiskuva siitä, millainen sivusto palvelee parhaiten liiketoimintaasi.
Suunnitteluvaiheessa alan hahmotella sivustosi rakennetta, ulkoasua ja sisältöä yhdessä kanssasi. Tavoitteena on luoda selkeä ja visuaalisesti houkutteleva kokonaisuus, joka palvelee yrityksesi tavoitteita ja puhuttelee kohderyhmääsi. Saat luonnoksia ja ehdotuksia, joita käymme yhdessä läpi ja hiomme toimivaksi kokonaisuudeksi ennen varsinaista toteutusta.
Toteutusvaiheessa rakennan sivuston suunnitelman pohjalta teknisesti toimivaksi ja visuaalisesti viimeistellyksi kokonaisuudeksi. Varmistan, että sivusto toimii moitteettomasti eri laitteilla ja latautuu nopeasti. Pidän sinut ajan tasalla ja käymme yhdessä läpi yksityiskohdat, jotta lopputulos vastaa toiveitasi. Palautteesi perusteella teen tarvittavat muutokset projektin edetessä.
Julkaisun yhteydessä varmistan, että kaikki toimii moitteettomasti ja lopputulos on vastaa odotuksiasi myös käytännössä. Julkaisun jälkeen seuraan sivuston toimivuutta ja teen tarvittaessa pieniä hienosäätöjä esimerkiksi sisällön, toiminnallisuuksien ja ulkoasun osalta. Näin varmistamme, että sivusto tarjoaa parhaan mahdollisen käyttökokemuksen käyttäjälle.
Tärkeimmät asiat, joita asiakkaani usein miettivät
Alta löydät vastauksia yleisimpiin kotisivuihin liittyviin kysymyksiin – näihin palaamme usein projektin alussa. Jos jokin mietityttää, ota rohkeasti yhteyttä.
Tarvitset verkkotunnuksen (noin 15€ vuodessa) ja webhotellin eli palvelintilan (hyvä varata noin 300€ vuodessa. Palvelin vaikuttaa sivuston nopeuteen, joten siinä ei kannata tingata).
Pienet sivustot syntyvät vajaassa viikossa, laajemmat hakukoneoptimoidut sivut ovat yleensä 2–4 viikon projekteja – riippuen projektin koosta.
Kotisivujen ylläpitoon kannattaa varata noin 300 € vuodessa, mikä kattaa verkkotunnuksen ja palvelimen kustannukset. Sivuston tietoturva- ja järjestelmäpäivityksiä on myös tehtävä säännöllisesti, mutta tarvittaessa pystyt huolehtia niistä itse.
Ehdottomasti. Sivut toteutetaan muokattavan rakenteen pohjalta ja viimeistellään yrityksesi brändin mukaisiksi – värit, fontit ja tyyli huomioiden. Ulkoasu suunnitellaan yhdessä kanssasi ennen varsinaista toteutusta.
Kyllä. Sivut rakennetaan niin, että voit päivittää tekstejä ja kuvia itse. Tarvittaessa saat selkeät ohjeet ja tukea – tai voit hyödyntää ylläpitopalvelua, joka sisältää myös sisällön päivityksen tarvittaessa.
En katoa mihinkään julkaisun jälkeen. Autan sinua tarvittaessa ja sisällytän mukaan tukea, korjauksia sekä teknisen takuun. Myös jatko-optimointi ja ylläpito ovat saatavilla joustavasti.